*

Harri Lindell

Lihan tuotannossa eläinten hyvinvointi huomioitava

Ravinnoksemme tarkoitetun lihan tuotannossa on aina muistettava, että eläimiä tulee kohdella hyvin. Tämä tarkoittaa sekä eläimen fyysisestä että psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtimista. Mielestäni Suomessa pitää tuotantoeläintenkin hyvään hoitoon ja kohteluun kuulua riittävä ja monipuolinen ruokinta sekä riittävä ja puhdas juomavesi. Eläinten pitää pystyä liikkumaan riittävästi ja niiden terveydenhuollosta on myös huolehdittava aina tarpeen vaatiessa. Eläimiä on käsiteltävä hyvin, niillä on tunteita ja ne kokevat sairastuessaan kipua. Ihminen saa eläimistä monenlaisia hyödykkeitä ruuan lisäksi. Ihmisen tehtävä onkin kohdella näitä eläimiä hyvin.

Lähellä tuotettu lähiruoka on turvallista

Kuluttajien, jotka ostavat kauppaketjulta ruokansa, on hyvä muistaa nämä eläinten hyvinvointiin ja suojeluun liittyvät tärkeät asiat. Kauppoihin tuleva lähiruoka on hyvä esimerkki siitä, miten kauppiaatkin ovat kantamassa oman kortensa kekoon näissä tärkeissä elinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Lähiruoka on mahdollisimman lähellä kuluttajaa tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään. Silloin voidaan varmistua hyvästä eläinten kohtelusta ainakin joltakin osin. Tuoreus, tuotannon ketjun lyhyys ja läpinäkyvyys takaavat kuluttajalle turvallisemmin tiedon eläinten hyvinvoinnista. Kun ostamme paikallisia lihatuotteita kaupastamme, tuemme oman seutumme elinvoimaisuutta. Samat eurot pyörivät paikallisesti ja hyvinvointi kertautuu.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Jos karjataloudella on tarkoitus saada Suomessa toimeentulonsa, niin ei kauan pärjää huonolla eläinten pidolla.

Tuoretta lihaa saisi suoraan tiloilta. Se taas on tehty Suomessa mahdottomaksi, koska Suomi kulkee kaikessa kouristuksenomaisesti verotus edellä.

Suomessa taloudellinen toimeliaisuus näivettyy vähitellen kokonaan.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Toivottavasti lähiruokaa tuottavien osuuskuntien määrä lisääntyisi. Kuljetusten takia kannattaisi tuottajien verkostoitua enemmän. Niin toiset ovat tehneetkin ja joitakin osuuskuntia onkin jo olemassa.

Toimituksen poiminnat