Harri Lindell

Miljoonakaupunki Helsinki on pelkkä illuusio

Helsingin päättäjien asumispolitiikan lähtökohtana ei saa olla se toive, että Helsinki kasvaa lähiaikoina miljoonakaupungiksi. Helsingin ja pääkaupunkiseudun paisuminen hallitsemattomasti kohottaa niin asumisen kuin muidenkin palveluiden hintaa. Lisäksi koko pääkaupunkiseudulle muodostuu väistämättä levottomuutta ja turvattomuutta, jos alueella asuu liian paljon ihmisiä. Joukkoon mahtuu aina niitäkin, jotka eivät kunnioita lainsäädäntöä, saati muita ihmisiä. 

Virkamies- ja politiikkatahot saattavat kuitenkin luoda illuusiota, jossa haaveillaan jopa 250 000 uuden asukkaan muuttavan lähitulevaisuudessa Helsingin alueelle. Kun tätä illuusiota aletaan pitää täytenä totena, ryhdytään  sen perusteella tekemään kaava- ja investointipäätöksiä. Illuusio on muuttunut tuolloin todeksi ja se ruokkii itse itseään. Illuusio alkaa paisua kuin pullataikina, joka kypsyessään alkaa tuntua todelta pääkaupunkiseudun virkamiehille ja politiikoille.

Tämä ei ole järkevää politiikkaa, koska tässä mallissa pääkaupunkiseudun elinkustannukset ovat entistä korkeammat ja monenlaisia ongelmia syntyy ratkottavaksi.

Parempaa politiikkaa syntyisi pyrkimyksellä pitää koko Suomi tasaisesti asuttuna sekä säilyttämällä työpaikat/yritykset myös hajautettuna kautta koko Suomen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Helsingin väkilukua on aika helppokin kasvattaa varttimiljoonalla. Liitetään vain se Helsingin maalaiskunta kaupunkiin...

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Kaikki pääkaupunkialueet ovat kasvussa myös muualla. Ongelmana on hallitsematon kasvu. Järkevä hitaan kasvun politiikka on viisautta. Miksi viettää 1-2 tuntia päivittäin autojonossa työmatkoilla? Vaihtoehtoisesti ruuhkajunassa tai busseissa. Työpaikat eivät useinkaan ole asuntojen lähellä. Helsingin liikennejärjestelyt tulevat aina laahaamaan väestön kasvua jäljessä.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Jos pääkaupungit kasvavat kaikkialla maailmassa, miksi joku kuvittelee että sama kehitys voidaan pysäyttää täällä?

Tätä soisin Keskustan miettivän tupailloissaan. Todellisuudessa kehitystä voidaan vain hidastaa, ei kääntää tai pysäyttää. Hintalappu hidastamiselle on miljardeja vuodessa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Parempaa politiikkaa syntyisi pyrkimyksellä pitää koko Suomi tasaisesti asuttuna sekä säilyttämällä työpaikat/yritykset myös hajautettuna kautta koko Suomen."

Yritykset / työpaikat kai hakevan sellaisen sijainnin, joka on edullisin niiden liiketoiminnalle? Kuka sen hajautuksen maksaisi ja vääristäisikö se vain markkinoita?

Miljoonakaupunki saadaan helposti purkamalla Espoon, Kauniaisten ja Vantaan erillinen paikallishallinto. Jospa maankäyttökin tällöin tehostuisi, niin ei tarvitsisi järjen köyhyydellä suunnitella kerrostaloja lentokentän kiitoradalle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Itse asiassa pääkaupunkiseudun erilliset kunnat ovat historiallinen kummajainen ottaen huomioon alueen nykyisen elinkeinorakenteen ja liikkumistarpeen, työpaikat, asuntolähiöt y.m.

Toimituksen poiminnat