Harri Lindell

Yksinäisyys

Millaista on olla yksin? Tai kokea yksinäisyyttä, vaikka olisi muiden seurassa? Sen tietää vain ihminen, joka on kokenut yksinäisyyttä enemmän kuin vain ohimenevänä tunteena. Me kaikki kaipaamme ihmistä, joka kuuntelee meitä, tukee ja on läsnä, kun on vaikeaa. Yksinäisyyttä voi lievittää parhaiten toinen ihminen.

Yksinäisyys on paljon yleisempää kuin voimme kuvitella, kaikenikäiset voivat tuntea yksinäisyyttä. Yksinäinen voi olla silloinkin, kun ihmisiä on ympärillä. Ryhmän ulkopuolelle tai syrjimäksi joutuminen perheessä tai koulu-, työ- ja harrastusyhteisöissä voi olla pahinta yksinäisyyttä. Yksinäisyys on kuin sairaus, se tekee kipeää. Ihminen voi olla pääasiassa hyvin yksinäinen, vaikka hänellä olisi joitakin kavereita, jotka ovat silloin tällöin yhteydessä häneen. Yksinäisyys on joskus hyvin raskasta, sillä jokainen kaipaa toisten hyväksyntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yksinäisyys voi olla syy moneen eri asiaan, se voi olla ahdistavaa, rajoittaa elämää ja aiheuttaa masennusta. Yksinäinen voi tuntea koko ajan, ettei ole hyväksytty tai ei kelpaa kenellekään. Jokainen haluaa joskus olla yksin, mutta jatkuva yksinäisyys ei ole kenenkään tavoite, se voi sairastuttaa ja aiheuttaa työkyvyttömyyttä.

Yksinäisyyttä saatetaan myös hävetä eikä siitä välttämättä haluta kertoa kenellekään. Sen takia siitä pitäisi yleisesti puhua enemmän ja auttaa yksinäisiä ihmisiä jaksamaan, myös kaupungin ja yhteiskunnan taholta. Yksinäisyyden torjuntaan, toisten huomioimiseen ja yhteisöllisyyteen on panostettava enemmän, jotta ihmiset voisivat paremmin. Päättäjänä on oltava se tavoite, että tuemme järjestelmää, jossa ihmisten ei tarvitse olla yksin, jos he eivät sitä halua.

 

Harri Lindell
Kaupunginvaltuutettu Helsinki
”Terve Helsinki” –listan
Pormestari/kunnallisvaaliehdokas

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän marttiissakainen kuva
Martti Issakainen

Helsingissä yli puolet ihmisistä asuu yksin.Ikäihmisillä yksinäisyys on todellinen ongelma. Joitakin vuosia sitten tilastojen mukaan joka toinen viikko joku yksin asuva vanhus teki itsemurhan. Luultavasti tilanne ei ole muuttunut parempaan suuntaan. Asialle pitäisi tehdä jotain. Haaste uudelle valtuustolle.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

No kertokaapas pojjaat mitä te valtuutettuina tai pormestarina asian hyväksi tekisitte ??

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Ehdottomasti asiaa, mutta yhtä ehdottomasti ei missään nimessä lisää verorahoilla tuettavaa. Nyt jo on olemassa apua, keskustelua ja verkostoja niitä haluaville yksinäisille. Seurakunnat, SPR, ym. jotka saavat jo yhteisistä varoista tukea tekevät varmaankin hyvää työtä. Jos se ei ole riittävää, pitää lisäavun löytyä muualta kuin veronmaksajan kukkarosta.

Toimituksen poiminnat